Uusi blogi, eka teksti, jännittävää. En ole blogityyppinen ihminen, olen sellaista kokeillut, innostunut ja sitten unohtanut koko jutun. Tämä kuvaa täydellisesti elämääni muutenkin. Saan huikeita ideoita, suunnittelen (joskus suunnittelen enemmän ja huolellisemmin kuin toteutan) ja jossain kohden koko homma lässähtää. Ja tämä kuvaa täydellisesti kodinhoitoani. Suunnittelen, kehitän metodeja, teen suunnitelmia, ja villakoirat nurkissa naureskelevat huolettomina. Tietävät, mokomat, että kauhean kaahotuksen ja inspiraation jälkeen aivoni karkaavat johonkin ihan muuhun tai koen jonkun muun metodin paremmaksi - ja saavat hillua pitkin lattioita ihan rauhassa villakoirailemassa.
Kotimme on kaunis. Rakastan tätä asuntoa, on oikea unelmieni koti. Tilaa on, tyyli on juuri sellainen, josta pidän, josta pidämme puolisoni kanssa. Ongelma on se, että välillä ihan ärsyttää tulla kotiin, kun se kauneus on piilossa jossain kaiken rempallaan olevan alla. Ei tämä sentään mikään kaatopaikka ole, eikä muistuta television hamstraaja-ohjelmien kotia, mutta sellainen kevyt kaaos on vallalla. Sellainen epäsiisteyden ja hajallaan olevien tavaroiden tunnelma.
Minulla on näkemys, millainen haluan kodin olevan. Avara, valoisa, nähtävissä jopa tyhjiä pintoja (pöytiä, lattioita, kaikenlaisia tasaisia pintoja, joissa ei ole pinoja, tavaroita, postia, mitä tahansa). Olen raivannut roinaa (mistä sitä tulee) monia vuosia enemmän tai vähemmän aktiivisesti. On tilanne jo vähän parempi, eikä raivaus ole enää ihan toivoton ajatus kun jotkut osat kodista on jo suhteellisen nopea uudelleenraivata. Mutta matkaa vielä on siihen unelmien kotiin.
Siivous ei ole lempijuttuja, en sitä silti vihaakaan. Olisi niin kiva siivota, vaikka mopata, jos se vaatisi vain mopin esiin ottamisen ja itse moppaustyön. Mutta ikävää siitä tekee se, kun ennen moppausta täytyy tehdä enemmän tai vähemmän hommia. Lattialla on tavaroita, siirrä niitä, roskia tuolla, kengät tuolla, lehtiä tuolla, sitä ja tätä ja tuota. Samassa ajassa, mitä menee valmisteluun, lyhyemmässäkin, olisin siivottavan tilan jo mopannut.
Nyt iski tällainen valaistuminen, että nyt tämä muuttuu. Nyt pystyn tähän. Tykkään äänikirjoista, kuuntelen niitä työmatkalla, lenkillä, kaupassa käydessä, siivotessa, ruokaa laittaessa... Ajattelin kokeilla yhtä äänikirjapalvelua kun sai ilmaisen kokeilukuukauden, ja eksyin jotenkin kuuntelemaan siivouskirjaa. Kyllä, siivouskirjaa. Sen jälkeen kuuntelin saman kirjailijan toisen siivouskirjan. Ja aivoni sanoivat poks ja hoksasin, että kyllä pystyn.
Toisesta kirjasta sain idean tähän blogiin, kirjailijan mallin mukaan. Olen nimittäin niin monta kertaa hurahtanut erilaisiin siivous- ja kodinhoitoideoihin, -metodeihin ja projekteihin niin, että niistä puhuminen menee puolisollani toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Hän nyökkäilee, että joo joo. Mutta tiedän, että hän ajattelee minun vaan touhottavan ja hetken hurahduksen jälkeen kaikki on samaa sottapyttyä kuin ennenkin. Eikä hän väärässä olekaan. Sen vuoksi en tällä kertaa tästä puhu kenellekään, en hehkuta ja tee hienoja kaavioita ja aikatauluja ja listoja. Aloitan, teen ja kirjaan tänne ihan salaa anti-sottapytty-projektini kehitystä.
Mistä ihmeen kirjasta tällaisen mielennyrjähdyksen (hyvään suuntaan) saa? Kuuntelin ensin kirjan, jonka nimi kiinnosti minua enkä pettynyt lainkaan. Kirja oli juuri sitä mitä kaipasin aivojeni avuksi:
Dana K. White: Decluttering at the Speed of Life!
Kirjan nimen alaotsikko ”Winning your never-ending battle with STUFF” kiljahti minulle, että hei, tämä kirja on sinulle. Ja se oli! Ei kirjan ajatuksissa ollut mitään upouutta ja maailmaa mullistavaa, mutta asiat olivat tällaisen sottapytyn (slob) aivoille sopivasti kuvattu ja toiminta-ajatukset käsitettäviä ja toteutettavia. Ei niin, että pitäisi olla valmiiksi organisointitaitoinen kodinhengetär, ja sitten vaan hienosäätää toimintaansa ja tadaa! Vaan niin, että olen oikeasti kodinhoitotaidoissa aika pitkälti hukassa oleva sottapytty, joka nyt vaan päättää kehittää itseään. Ja pystynkin siihen - ihmiset pystyvät oppimaan asioita, uusia kieliä, yksipyöräisellä polkupyörällä ajamista, tietokoneohjelmointia, täydellisen sacherkakun leipomista JA kodin kaunistamista ja ylläpitoa. Itse tarvitsen erityisesti sitä ylläpitoa, kun lopulta jotain saan aikaan, siinä kohden usein homma kosahtaa.
Kun olin tämä raivaukseen ja anti-sottapyttyisyyteen valaistumisen kokenut, kuuntelin perään saman tekijän kirjan:
Dana K. White: How to Manage Your Home Without Losing Your Mind
Lisää käsitettävissä olevia, toteutettavissa olevia asioita. Ja idea tällaisesta blogista, eli tästä se lähtee. Eilen kyllä otin varaslähdön ja siivosin alakerran oleskelu/ruokatilaa, kun siinä paljon istumme kotona ollessamme, telkkaria katsellen ja oleillen. On ainakin tämä piste, jossa päätin nyt pitää ainakin pöytätason järkevän näköisenä. On joku kohta, missä ei iske kamala angsti ja syyllisyys epäonnistuneista kodinhoitotaidoistani. Ja kun tässä muutama kuukausi mennään eteenpäin, on kotona useampikin sellainen positiivinen paikka!
Nyt kirjaan ensimmäisen päivän omaan tekstiinsä, hyvä minä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti